Monet uskonnottomat perheet, myös helsinkiläiset, ovat törmänneet ongelmiin päiväkotien suhtautumisessa uskonnottomuuteen. Seurakunnat pyrkivät järjestämään päiväkodeille uskonnollisia tilaisuuksia ja kirkkoretkiä jouluisin ja pääsiäisen tienoilla. Kirkossakäynneistä ei pahimmillaan ilmoiteta mitään ennen kuin käyntiä edeltävänä päivänä, vaikka retki olisi tiedossa ja viikkoja ennen. Perheet ovat myös kertoneet, että heidän vakaumustaan ei oteta huomioon ilman tiukkaa keskustelua. Pahimmillaan vakaumus on leimattu ’mielipiteeksi’ ja kristillistä arvokasvatusta kaikille perusteltu kulttuurihistorialla.

Uskonnottomat vanhemmat ovat kertoneet, että kaikki päiväkodit eivät kohtele reilusti kasvavaa ei-luterilaisten vähemmistöä. Helsingissä jo noin puolet lapsista ei kuulu ev-lut.-kirkkoon. Vanhemmille väitetään, että heidän lapsensa ovat päiväkodin ainoita uskonnottomia, ja heille suositellaan, että lapsen annettaisiin osallistua kirkon toimintaan. Muuten lapset jäävät yksin, kun kaverit lähtevät kirkkoon. Monet vanhemmat eivät uskalla, halua tai kehtaa peräänkuuluttaa lapsensa perustuslaillista katsomuksen vapautta.

Helsingin vapaa-ajattelijat ja Helsingin humanistiyhdistys toteuttavat yhteistyökumppaniensa tuella Reilu päiväkoti -valistuskampanjan, jolla pyritään jakamaan tietoa lasten perusoikeuksista, tarjoamaan erilaisia toimintatapoja paitsi päiväkodeille myös vanhemmille, joita asia koskee. HVA ja HHY yhteistyökumppaneineen tulevat vanhempien avuksi vaatimaan niitä perusasioita, joita vanhemmat eivät itse ehkä kehtaa tai välttämättä edes tiedä vaatia.

et-opetusReilu päiväkoti Facebook-sivu

Share

Yksi vastaus artikkeliin ”

  1. Linda

    Hyvä hanke oikein hyvällä nimellä, vielä kun olisi valtakunnallinen! En ole koskaan ymmärtänyt, miksi uskontoa/uskontoja pitäisi opettaa vielä päiväkodissa ja koulussakin ET olisi oikea vaihtoehto koko koululle. Kukin kirkko/uskonyhteisö hoitakoon oman uskontonsa opetuksen.

Kommentointi on suljettu.